torstai 31. heinäkuuta 2014

blogger... niff... rly...

blogger on jotenkin onnistunut poistamaan KAIKKI kuvat .... .___. anteeksi Bloggerin puolesta, korjaan asiat jos voin.

edit// hevosen ja itseni esittely sivujen kuvat sain palautettua sillä ne olivat minulla tallessa koneella, samoin kuin banneri. muut kuvat nyt taitavat sitten jäädä ikuisesti kadoksiin, mitä nyt voin uusimmista postauksista kuvat palauttaa (minulla on tallessa kesän aikana otetut screenshotit), mutta huom. vain parista uusimmasta. Poistelin postaukset, joissa ei enää toimivia kuvia ole.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Näätiä ja kimmeltäviä puita

hola!
nyt sain nähdä jotain todella jännää ja mielenkiintoista o.o Kelly kertoi minulle tänään päivällä figissä olevan uusi story quest puu. juostiimpa koneilla sitten Jarlasta Firgroveen ja kiivettiin sinne vuorelle. se vuorenhuippu ihan ku uusi, siis ihan älyttömän upea paikka. siel oli aika sumuista, sellasta vaaleaa utua. lisäks siel pyöri niitä samoja susia joita on goldissa, jos niitä ny voi susiksi kutsua. ne on ennemminkin isojalkaisia näätiä. no ne näädät siel ulvo ja vissii vartioi sitä paikkaa tai jtn. se puu oli siel aika keskellä, ja se oli tosi hienosti tehty. se kimmelsi sillee jännästi ja siin kuuluki sellasta "bling bling" ääntä, vähä samallaista ku niissä haamuista kuului halloweeninä.
     tarkemmin ku tutkittii sitä paikkaa, siel ihan perällä oli sellane jännä tie. sitä ku seurattii nii sinne vuoren reunoilla oli 3 sellaista kivi... öh... kivi... okei ny meni sana hukkaan... jotain buddharukouspaikkoja tai pyhiäitsemurhahyppypaikkajuttuja.... noh kuvat selventävät kaiken. 8)
tuossa nyt se kuivunut mänty on

bling bling

moi serkku! 8D

tie suurelle budhhamännylle

eli siis tämmönen kieleke 83 nyt muistin oikean sanan
ja ennenkuin kukaan ehtii kysyä mikä vitun vuori, miten vitussa pääsee, missä missä, niin alla ohje. 8) reitti on siinä videon alussa, ja on kuvattu ennen kuin näädät ja puu tulivat kyseiselle vuorelle, joten älkää ihmetelkö, kyllä on ihan sama vuori :3


kimmeltävää päivänjatkoa! 8D
terveisin
teidän oma näätä

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Hillerin aivot eivät raksuta

moikkelis taas! 8)
eipäs minulla ole tässä mitään erityistä puhuttavaa, mutta päätinpä sitten kuitenkin höpötellä teille jotain, koska olen jo luvannut itselleni pitäväni tätä paikkaa paremmin pystyssä. olen tässä mietiskellyt jotain spesiaalipostausta, mutta en nyt saa päähäni mitään erityistä :'D joten ehdotelkaas te, mitä haluatte täällä lukea! minulla ei nyt tule päähän mitään kivaa, vaikka yleensä minun päässäni liikkuvat kaikki mahdolliset luovat ja hullut ideat... 8(

wiii! 8D

terkuin
Hilleri

torstai 17. heinäkuuta 2014

narkomaani testejä


joo moi

meteorilta terveisiä! 8)
mä päätin tunkee nää testit tänne.. haluun vähän piristää tätä paikkaa, ku tää on ollu vähä puolikuollu.... :'D mut joo ketää ei varmaa nää kiinosta mut ihsm ei tartte lukea jos ei halua :3


MIKÄ MINÄ OLEN!??!?!-testi

Narkomaani:
[ ] Lempikasvini on kannabis tai marihuana
[ ] Tykkään piikeistä ja neuloista
[ ] Inhoan sinistä valoa, en nää suoniani
[x] Olen riippuvainen jostakin/minulla on pakkomielle
[ ] Lääkkeitä on kiva syödä, vaikken olisikaan sairas
[ ] Minulla on kalpea iho ja punertavat silmät
TOTAL: 1
 
Juoppo:
[ ] Kalja on kaveri
[ ] Viinapullot sopii koristeeksi
[ ] Olen selvinpäin vain jouluna
[ ] Paras ryypiskelypaikka on puiston penkki
[ ] Minua ei häiritse, jos joku on kännissä
[ ] Minulla on kunnon kaljamaha
TOTAL: 0
 
Joulupukki:
[x] Tykkään antaa lahjoja
[ ] Minulla on parta
[ ] Olen erittäin vanha
[ ] Pidän poroista
[ ] Asun Lapissa
[x] Nauran paljon
TOTAL: 2
 
Keiju:
[ ] Olen pieni ja siro
[ ] Minulla on siivet
[ ] Kikatan paljon
[x] Hymyilen paljon
[/] Pidän hennoista väreistä
[ ] Kammoksun pahoja juttuja
TOTAL: 1½
 
Peikko:
[x] Minulla on sekainen tukka
[x] Puheestani saa harvoin selvää
[x] Pidän lihasta
[ ] Minulla on isot jalat
[ ] Olen pitkä ja roteva
[ ] Minulla on kyttyräselkä
TOTAL: 3
 
Työnarkomaani:
[ ] Töissä on kivaa
[ ] Rakastan pomoani
[ ] Tykkään viedä työt kotiin
[ ] Jään aina ylitöihin
[x] Haluan edetä urallani
[ ] Minusta työni on hauskaa
TOTAL: 1
 
Nörtti:
[ ] Tykkään matikasta
[ ] Katson paljon dokumentteja ja tieteisleffoja
[ ] Tilaan/meille tulee Tieteen kuvalehti
[x] Tykkään hääräillä tietokoneella
[ ] Olen teoreettinen
[x] Harkitsen aina pitkään ennen kuin päätän
TOTAL: 2
 
Pissaliisa:
[ ] Käytän stringejä
[ ] Kirjoitan ks:n x:nä
[ ] Juon sidukkaa
[ ] Otan ns. "peilivalokuvia"
[ ] Käytän pinkkejä vaatteita
[ ] 2 viikkoa on kauan seurusteluaikaa
TOTAL: 0
 
Leffafriikki:
[ ] Tiedän mitä tapahtuu kun on katsonut mystisen videonauhan
[ ] Tiedän montako roolia Johnny Depp on elämänsä aikana esittänyt
[ ] Meillä näkyy maksulliset leffakanavat
[x] Minulla on yli 30-DVD-elokuvaa
[/] Omistan paljon vanhoja VHS-kasetteja (on niitä muutama, mut ei kyl voi sanoa paljosta :DD)
[x] Tykkään melkein kaikista leffoista, mitkä olen nähnyt
TOTAL: 2½
 
Anime- ja mangafriikki:
[ ] Luen monia mangasarjoja
[x] Anime- ja mangahahmot ovat paremman näköisiä kuin länsimaiset
[x] Katson animesarjoja
[ ] Olen cosplayer
[x] Piirrän mangaa
[x] Haluaisin matkustaa Japaniin
TOTAL: 4
 
Psykopaatti:
[ ] Haluaisin tosissani hallita yhdyskuntaa
[ ] Hitler on esikuvani
[/] Kun joku nauraa, hän nauraa minulle
[ ] Suunnittelen välillä, että tapan jonkun
[x] Minulle on sanottu, että nauruni kuulostaa mielipuoliselta
[ ] Osaan manipuloida ihmisiä tanssimaan oman pillini mukaan
TOTAL: 1½
 
Maailmanparantaja:
[ ] Olen kummi
[ ] Olen ostanut lahjan erilaisesta lahjakaupasta
[x] Olen lahjoittanut rahaa punaiselle ristille
[ ] Ostan lähes kaiken kierrätettynä
[ ] Kerään roskat, kun näen niitä maassa
[x] Olen huolissani maapallosta
TOTAL: 2
 
Angsti:
[/] Yhyy, kukaan ei rakasta
[ ] Kirjoitan angstirunoja
[x] Itken usein ilman syytä
[/] Koko maailma vihaa minua
[ ] Piirrän angstisia kuvia
[ ] Viiltelen
TOTAL: 2
 
Outo:
[/] Jos joku vetäisi minua turpaan, taputtaisin (riippuu kuka se on joka vetää c8)
[ ] Nuolen lautaseni puhtaaksi
[x] Puhun itsekseni
[ ] Minulla on käsinukkeja; järjestän näytelmiä itselleni
[x] Minulla on useampi persoona  (hyvää iltaa :| )
[x] Minulla on oma salainen kieli, jota kukaan muu ei tunne
TOTAL: 4
 
Hygienia:
[ ] Käyn ehkä kerran viikossa pesussa
[ ] Vaihdan alusvaatteeni kerran viikossa
[ ] Käyn usein ns. "puskakusella"
[x] Puren kynsiäni
[ ] Imeskelen hiuksiani
[ ] En kampaa hiuksiani koskaan
TOTAL: 1
 
Snobi:
[ ] Kaikki ovat alapuolellani
[ ] Katson kaikkia nenänvarttani pitkin
[ ] Olen rikas
[ ] Olen lellitty
[ ] En tottele ketään
[ ] Haistattelen opettajille
TOTAL: 0

Optimisti:
[ ] Kaikessa ja kaikissa on jotain hyvää
[ ] Kaikki kääntyy vielä hyväksi
[x] Huonomminkin voisi olla
[ ] Huomenna on parempi päivä
[ ] Hyvin se menee
[ ] Paatuneimmallakin on kultainen sydän
TOTAL: 1
 
Pessimisti:
[ ] Missään ei ole mitään hyvää
[x] §#@$&elleen menee kuitenkin
[ ] Huonommin ei voisi olla
[ ] Huomenna menee vielä huonommin
[ ] En jaksa enää
[ ] Elämällä ei ole merkitystä
TOTAL: 1
 
Urheiluhullu:
[ ] Kaikki aika menee kisoissa ja harkoissa
[ ] Rakastan kaikkia lajeja
[ ] Hikoilu on hyväksi
[/] Olen voittanut kultaa ainakin yhdessä lajissa (...lasketaanko url? c8)
[ ] Olen ikäisteni huipuissa
[ ] Voitto on tärkeintä!
TOTAL: ½
 
Syöppö:
[x] Mulla on nälkä
[ ] Koska syödään?
[/] Napostelen usein (riippuu vähä päivästä.. :D)
[x] Suosikkeja ovat mm. sipsit, karkit ja limukka
[ ] Syön kaikkea mikä maistuu hyvälle
[ ] Yöpala on välttämätön
TOTAL: 2½
 
Hissukka
[/] En viittaa koulussa, pelkään että vastaan väärin
[ ] Pukeudun mustaan ja yleensä huppareihin ja farkkuihin
[ ] Vastaan lyhyillä lauseilla; OK, ihan jees, ihan sama jne.
[ ] En halua olla johtaja
[/] Teen mukisematta mitä käsketään (saatan kyl kysyä MIKS?)
TOTAL: 1
 
Pomottaja:
[/] Haluan, että minua totellaan
[ ] Saan usein haluamani
[ ] Haluan olla johtaja
[ ] Hermostun, jos joku on eri mieltä kanssani
[x] Haluan tehdä kaiken itse
[ ] Jos joku mokaa, räyhään hänelle
TOTAL:1½
 jaahas oon outo. (ei ollut yllätys c8) ja anime- ja manga friikki. eli outo friikki. seuraava! nyt katotaan oonko tuhma c:

JOS SAAT YLI 50 OLET HUONOA SEURAA


1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
7. Katsonut pornoa
8. Ostanut pornoa
9. Kokeillut huumeita
10. Väärinkäyttänyt lääkkeitä
= 3
 
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
= 3
 
1. Harrastanut seksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
= 2
 
1. Ollut villeissä bileissä
2. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
3. Ollut joskus kesälomalla ulkomailla
4. Nuuskinut kaikkea
5. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
6. Käyttänyt käsirautoja
7. Käyttänyt bändipaitoja
8. Kuunnellut räppiä
9. Omistanut 50 Centin CD:n
10. Omistanut Sex Pistolsin CD:n
= 3
 
1. Pukeutunu gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
= 1
 
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
= 1
 
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
= 1
 
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
= 1
 
1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut
= 3

yhteensä = 18 c: aim guud göörl löl




tiistai 15. heinäkuuta 2014

psspt! päivityksiä!


moikkelis taas!
tein hieman päivityksiä blogiin. ensinnäkin hevoset ovat nyt yhteisessä sivussa ja niiden ja Ellie Winterforest sivun kuvat on vaihdettu kunnollisempiin, muokattuihin kuviin. käythän tsekkaamassa? 8)

terveisin
kerrankin ahkera Hilleri

superpitkä vastaus postaus - lue jos jaksat!

moiiii alamaiset! 8D joo eli tein kyssäri postauksen viimeksi, joten tulee vastauksia. kävi vähän hassusti että eräs Vanessa Moonlake kysyi yli puolet kysymyksistä... ;3 noh ei se mitään, onpahan sitten kysymyksiä vaikka kysyjiä ei ollutkaan montaa xDDD

**********************

kyselyikäisen ( <3 o3o) Vanun kysymysvuoto:

 1. Mikä on sun lempiväri?
- ööö... no sininen ja oranssi ovat ihania värejä. ja samoin turkoosi! eli ne taitaa olla mun lempparivärit.
2. Mikä on sun lempiheppa SSO:ssa tällä hetkellä? (omista hevosistasi)
- ei minulla ole sinällistä lemppariheppaa, kaikki ovat ihania omalla tavallaan, mutta Wildfire kai, onhan se ny sentään se aito ensimmäinen alkuperäinen ja ainoa 15 levelinen mulla (nonii paljastin laiskuuteni) :3 samoin Darkshadowilla ratsastan usein.
3. Missä clubeissa olet ollut?
- Angry Birds Army, Shadow hooves, Legacy joku, Shadow friends, Night Circus, Jarl's Guards (tai joku sinnepäin), Night Feathers ja North Steeds Gang. ja kyl mä taisin alussa olla jossai iha random clubissa nobo-ajoilla, mut en kyl muista siitä yhtään mitään muutaku et se oli englantilaine. mut jokatapauksessa olihan siinä lista... :3 toivottavasti ny on pysyvä heh..
4. Kuka on paras kaverisi SSO:ssa?
- en voi kyl sanoa ainoata parasta kaveria, mutta sanotattaisiinko että kaikki Norttarit on mulle tosi tärkeitä, Samoin sinä Vanessa Moonlake oot tosi kiva tyyppi! :D
5. Kuka oli ensimmäinen kaverisi ikinä SSO:ssa?
- no kaveri listalla tais olla ekana Nikki Star joku... ja joo ei me sillai juteltu tai mitää kunnol tai ehk jtn "Hi!!!!!" mut joo.. voi niitä nobo-aikoja.... aaaahh...
6. Kuka on uusin kamusi SSO:ssa?
- uusin noh kunno kavereist ööööh... varmaa joku norttari? xD en oo siinä kuiteskaa hirvee kauaa ollu. ja kaverilistal joku rano joka oli kyläs siel tyyliin tunnin. :3
7. Monta kaveria sulla on SSO:ssa?
- ei hajuakaan :'D tarkotaks sä sillai kaverilistal? varmaa jotain 20? voin laskea jos sitä tarkotit. mut ei läheskään kaikki kaverit Clubin kautta oo siel listal nii se si vähä vääristää :'D
8. Mitä mieltä olet SSO:n uudesta etusivusta?
- ne on tosi nätit, mut oisin toivonu et ne ny ois vaik siniset eikä tylsät harmaat.. taino on harmaat ainaki parempi ku ne vitun pinkit sivut. ja ne kuvat häiritsee, aattele ku oot tullu kattoo mikä peli tää on ja si siin on upee kuva etusivul siit ja oot sillee JEEE ja ku alat pelaamaan sulla onkin hevosena joki aasi eikä sellane upeus ku etusivulla.. 8c ja muutenki se sivu on viel vähä sekava, mut kaippa siihen tottuu.
9. Kuinka kauan oot ollu SSO:ssa?
- mä alotin vuonna 2012 kesäkuun alus tai toukokuun lopus (en oo iha varma kumpi terveisin huono muisti) suunillee, joten kyl mä oon jo siel yli kaks vuotta ollu. :D
10. Miten löysit SSO:n?
- mä hain Star Stablea googlest joskus 2010 kosk halusin ostaa jostai star stable nelos PC pelin, ja sit siin ekana komeili toi online sivu. sillo sitä ei voinu pelata, mut siinä mainostettiin kuinka se olis valmis pian. no laitoin sen si kirjanmerkkeihin kosk vaikutti kivalta peliltä. pari vuode pääst ku kävin taas kurkkaamas sitä (kyl mä täs välis oon käyny siel aika useestikki kattelemas) se si kerto et se on auki ja täs sitä ny ollaa :DD
11. Onko sua ikinä kiusattu netissä?
- ei ny sillai kunnol, tyylii haukuttu on monestikki, mut ei kiusattu.
12. Entäs koulussa?
- no koulussa tyylii kakkos luokalla yks poika vittuili mut sit kantelin mamille ja sit se päätty siihen c8 taino kyl se viel jälkeenpäi haukku kantelupukiks mut no ei se enää töniny mua portaissa tai tehny mitää muutakaa  fyysistä :P
13. Ootko ikinä ajatellu perustaa clubia SSO:ssa?
- kyl mul on itseasias ollu. mut siit on jo jonkinverra aikaa eikä siit tullu hevonvittuakaan koska ketää ei kinostanu mun clubi xDD en muista enää sen clubin nimeäkää, joku Legacy... mut kyl mä sen jälkeenki oon joskus miettiny et se ois kiva tehä mut kyl ei taida niin ikinä käyä ellei si erikseen sitä jotkut tärkeät tyypit toivo. Jota ei tule käymään. 8)
14. Mitä kieliä puhut?
- suomi ja english c:
15. Harrastatko ratsastusta irl?
- joo, mut se ny on vähä jääny... En oo ratsastanu vuoteen.
16. Mitä harrastat irl?
- Käyn kuvataidekoulua, ja piirtelen muutenkin c: ja sitte skräppään ja luen...  nii ja se ratsastus. mut kyl e vapaa-aika kuluu useimmiten tuijotellessa tietokoneen ruutua.... >.> voi mua pientä nörttiä
17. Mikä on kallein ostamasi hevonen SSO:ssa?
- Friisiläinen Darkshadow, eli siin meni se 990 sc.
18. Entäs halvin? Jauhoturpa Autumnwhisper, se makso 300sc.
19. Minkälainen on sun unelmaheppa SSO:ssa?
-VUONIIIISS *-* TAI HALUISIN ALEXIN SÖPÖN TIN-CANINNN *3*
20. Paras asia SSO:ssa?
- ystävät, hevoset ja tehtävät n 8)
21. Typerin asia SSO:ssa?
- Fatal error 8c
22. Lempiruoka?
- ööö... Nugetit tai kanahampurilainen o3o joo ofc roskaruoka. Taino onha spagettiki tosi hyvää :3
23. Kauanko oot ollu norteis?
- Ööö menin sinne helmiluus jtn... Noin 4kk
24. Lempi jätski?
- no sillai makuna vanilija ja tikkujäätelöist Kingis 83
25. Lempi karkki?
- ehk joku hapankieli tai suklaabanaani... XD
26. Lempi herkku? xD
- oletan eträ tarkotat leivonnaisia. KUPPIKAKUT RULES!
27. Lempi bändi?
- no niit on jonkiverra... :'D no ehk parhaat o Krewella, Studio Killers ja Hollywood Undead.
28. Lempi artisti?
- ROBIN!! vitsi vitsi. En tiiä yhtää 8(
29. Lempi biisi?
-ääääh niit on liikaa D: Jotai biisuja yllämainituilt bändeilt.
30. Mitä mieltä olisit, jos SSO:ssa vois lähettä hevosen teurastamoon? xDD
- "ai sieltäkö se makkara tulee.. WILDI TEURASTAMOON JA SI GRILLII MAKKARAA KÄRISTÄMÄÄN 8) "
31. Omistatko muita lemmikkejä kuin Toffeen? (Vai mikä sen sun kanis nimi nyt taas olikaan xD)
- En omista muita ku Toffee kullan. Joo nimi meni oikein o3o
32. Mille luokalle menet syksyllä?
- seiskalle x3 im little görl
33. Mikä tietokone sulla on?
- Windows XP joka on palvellut lagien yli 12 vuotta. Odotan innolla joulua...
34. Mikä hiiri (tietokoneen, ei oikea xD) sulla on?
- semmone johoton vaaleesinine samsung höhheli josta loppuu viikonvälei patterista virta
35. Mihin maahan haluaisit vielä joskus matkustaa?
- Jonnekki espanjaan tai italiaan c8
36. Missä maissa olet käynyt?
- unkarissa, tanskassa, ruotsissa, hollannissa, saksassa, ja ranskassa. Syyttäkää mun isän työtä 8(
37. Mikä puhelin sulla on?
- Nokia Lumia 630
38. Miltä sun hiukset näyttää just nyt? :D
- variksenpelättimeltä...
39. Housut vai hame?
- housut!
40. T-paita vai toppi?
- ööö... Riippuu millasia tarkotat. Toppi kai..?
41. Sun lempi hymiö?
- 8D o3o c8 8'c *-*
42. Onko sulla siskoja tai veljiä?
- isosisko on, mut asuu jo omassa kodissa. Eli ei oo kukaa varastamassa mun parasta paitaa kaapista.
43. Haluaisitko joskus tappaa mut? Jos kyllä, niin miten? :''c
- en, mtn? ö.ö
44. Miks kirjotat tänne näin harvoin? >:c
- siks koska a) laiskuus b) ei mitään asiaa c) blogger ei halua että kirjotan
45. Hilleriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
No ei tullu nyt ihan viittäkymmentä kysymystä, mut luulis et täs on ihan tarpeeks :3 Ainaki toivottavasti :D
- VANUUUUUUUUU näit on enemnä ku tarpeeks. D8 täähän käy ihan työstä! Huhhuh, yli puolet viel jäljel...
 46. Mitä mieltä olet musta? c:
- Olet kiva tyyppi c8 ja sun takia tää blogi taitaa olla pystyssä koska joskus tuntuu ettei kukaa muu lue tätä muutaku sinä... xDD että kiitos siitä I love you <3 o3o
47. Onko susta ärsyttävää, ku aina ku mä loggaan sisään, nii mä rupee juttelee sun kaa chatis, ja häiritsemään sua? :c Sano suoraan! :c
- Ei oo 8c se on just kivaa ku mul on tylsää. sä ny vaa onnistut aina loggaamaan sisään just ku on joku clubi juttu nii sori jos annan sellasenkuvan ettei kinosta 8c mut kyllä kinostaa c8 ja suuresti! 83
48. Voisitko joskus pitää mulle koulu/maasto/este tunnin SSO:ssa? :3
- OFC mikä ettei! 83
49.Lempikirja?
- Kerstin Gierin kirjoittama Rubiinin puna
50. Lempileffa?
- ööööööhh.... nalle puh 8) no joo en mä tiiä en kato hirveesti elokuvia.. sanotaan ny että näin koulutat lohikäärmeesi 2 vaik en oo edes viel kattonu sitä... logiikka?
51. Lempi kirjailija? xD
- Erin Hunter c8
52. Lempi näyttelijä? xD
- ei hajuakaan! en tiiä hevonvittuakaan näyttelijöistä saatika niiden nimistä. 
53. Mitä keräilet?
- en mä
54. Minkälainen hammasharja sulla on? xDDDD
- mikä kysymys tuoki oli? xDDDDDDDD noh semmone sähköhammas harja
55. Minkälainen on unelmiesi poika? (UNOHDA xDDDD)
- *unohtaa*
56. Mitä tekisit jos saisit 1000000 e? (Joo en löytäny euronmerkkii :D)
- rakennuttaisin jonkun kartanon ja palkkaisin palvelijoita jotka siivoaa, tekee ruokaa yms mun puolesta c8 hihi sit mä voisin pelata 24/7 SSO:ota.. (okei ei ehkä ihan... o.o)
57. Minkä ikänen oot irl? (Jos haluat kertoa c8)
- mä oon elänyt maanpäällä noin 420159600 sekuntia. c8
58. Mitä mieltä olet Nipasta? (Nina Southbellistä)
- se on liian hyvä kaikessa 8c se voittaa AINA champit, se editoi super hyvin ja piirtääkin mahtavasti. *kateellisuus iskee* joo mut onhan se ihan kiva tyyppi c:
59. Mitä mieltä olet nörteistä?
- SAMIKSII!
60. Onko sulla kaikki Starshine-pelit?
- on c8
61. Entäs Starstablet?
- joo c8
62. Mitä mieltä olisit, jos kirjoittaisin 100 kysymystä? :3
- sä oot kirjottanu jo 101
63. Kummalla kirjoitat mielummin, lyijykynällä vai tussilla?
-lyijykynällä kai.. xD
64. Minkä väriset hiuksesi ovat irl?
- paskan ruskeat
65. Oletko värjännyt hiuksesi irl?
- en. taino on mul on ollu punasii raitoi joskus mut ne oli vaa vähä aikaa ja kulu pois
66. Aiotko ikinä värjätä hiuksiasi irl?
- itse asias ennen kesäloman loppumista ajattelin värjätä 83
67. Jos kyllä, niin minkä väriseksi?
- semmosia blondi raitoja o3o ei musta siis kokonaa vaaleahiuksista tuu
68. Tykkäätkö kylpylöistä?
- ööö, yleensä joo riippuu millane kylpylä? xD
69. Mikä on parasta kylpylöissä?
- no se vesi hommajuttu joka on lämmintä ja porisee c8 eli poreamme
70. Lempi satula SSO:ssa?
- se pirate saddle tai mikä pääkallo satula ny olikaan.
71. Lempi suitset SSO:ssa?
- I dont know
72. Lempi satulahuopa SSO:ssa?
- I dont knowwa
73. Lempi kypärä SSO:ssa?
- en tiiä
74. Lempi paita SSO:ssa?
- kai se kellon tekiältä saatu punane oli aika nätti 83
75. Lempi mekko SSO:ssa?
- mekot hyi 8c
76. Lempi hame SSO:ssa?
- hameet hyi 8c
77. Lempi housut SSO:ssa?
- emt 8c
78. Lempi kengät SSO:ssa?
- EN TIIÄ D8
79. Lempi pintelit SSO:ssa?
- i dönt knöwwä
80. Lempi hepan pääkoriste SSO:ssa?
- miks sä kyselet näi vaikeita? 8c
81. Lempi hepan häntäkoriste SSO:ssa?
- hyss johonki muuhun aiheeseen en mä tiiä 8c no ehkä joku ruusuke tai jtn... tai... no en tiiä
82. Lady Gaga - meikki vai ei ollenkaan meikkiä? c8
ei meikkiä 8c lady gagan meikit on iha karseita
83. Kuinka pitkät hiukset sulla on irl?
- semmoset olkapäille ylettyvät
84. Mitkä on sun mielestä SSO:n rumimmat hiukset?
- potta hiuket 8c siel figis 8c
85. Seuraavan kerran ku sä loggaisit sisään SSO:hon, mitä jos sulla oliskin ne rumat hiukset, eikä yhtään sc?
- repeäisin ja kehuisin clubille mite ihgut hiukset mul on. sitte miettisin et onko hakkeri käyny..
86. Uskotko että mä saan kirjotettua 100 kysymystä? c8
- sä kirjotit jo. ja yhen ylimääräsenki. mut uskotko et saan vastattua näihin? c8
87. Mikä on sun lempi lautapeli?
- öööööööhhh o.o
88. Mikä on sun lempi purkka?
- purkka... ö.ö sul on aika jänniä kysymyksiä.. öwö no vaikka joku hubba bubba tai jtn c8
89. Onko sulla Nintendo DS tai Nintendo DS 3D?
- Nindendo DS on mut en kyl käytä sitä hirveesti.. ja se on ny yhel pikkupojal lainassa joka todennäkösesti onnistuu rikkomaan sen, pojun tuntien...
90. Onko sulla Schleich - eläimiä?
- onhan niitä jonkinverran kaapissa homehtumassa
91. Mikä on sun lempi hevosrotu?
- issikkaaa 833
92. Entäs ponirotu?
- vai oliks issikka poni..
93. Minkälainen olis sun unelmahevonen irl?
- semmone ihana kiltti islanninhevonen joka tottelee pienintäkin apua ja tekee aina parhaansa ja ja.. c8
94. Mitä teitokonepelejä sulla on?
- öö sims 3 (joka lakii perkeleesti että heittää välil) ja siihe lemmikit lisäosa, Springdalet, Pennygirlit, Star Stablet, Starshinet, Osu, Transformice, My horse and me 2, Fashion world (LOL xDDD), Horse Life ja ja yms. sontaa... c8 en jaksaa luotella enempää.
95. Sit ku saan howrses taas yhen passin nii voitko myydä mulle taas yksisarvisen? :3
- joooo c8
96. Hevonen vai poni?
- hevonen kai. kosk ponit on usein liian pieniä + monesti jukuripäitä.
97. Mitä vihaat?
- itserakkaita, kaksinaamaisia ja/tai muuten idiootteja ihmisiä.
98. Onko sulla jotain fobioita, jos on, niin mitä?
- ei oo, oon muutenvaan kauhee jänishousu tyyppi.
99. Mikä on hullu, SSO:ta pelaava ja jonka lempinimi alkaa kirjaimella H? ;3
- HILLERI!
100. SATA
- VIHDOIN!
101. Tykkäsitkö kysymyksistä? :3
- joo :3 paitsi noi lempi varuste jutut oli ärsyttäviä koska en tienny vittuakaan et mitä oisin vastannu... 8c ja näitä oli aika... paljon ... :'D

**********************

Kakun sopivasti pienempi kysymyslista:

1. Sä oot paras c;
- JEE! c8
2. Tee Joku buddhavideo
- Joo, voin tehä kunhan vaa selvennät ensin mitä sä buddhavideol tarkotat Owo
3. Tuu meille 8)
- Tullaan tullaan c8 millo?
4. Olenko Emma Kopotikopotikop
- Joo oot ofc :3
5, minkän luonteinen olet?
- lainattu Ellie Winterforest sivulta:
"hyvät puolet: iloinen, humoristinen, kiltti ja luotettava
huonot puolet: ärsyttävä, kaksimielinen, outo ja seko"
6. Minkä luonteinen oon?
- sä oot luonteeltas hindubuddhasupikakku c8 eli luotettava, kiva, seko, hauska ja joskus kaksmielinen :3 <3

***********************

ja viimeiseksi mutta ei vähäisimmäksi Julian tosi pitkä kysymys:


Voitko kysyy mult kysymyksen XDDD?
- miksi en voisi? c8

***********************

siin ne si oli c8 ja voi kysyä lisääki jos joku jää askarruttamaan. Taino hetki, Vanu, sun ei tartte.. >8c

Terveisin
hikinen Hilleri